|

Päärakennus Kavaljeerisiipi Konttori- ja kahviorakennus Leivintupa Viljavarasto Järvenrannan saunarakennus Työväen asuinrakennukset Uimahuone Hedelmäkellari Merenrantahuvila Hovimäki Listassa mainittujen rakennusten lisäksi Brinkhallissa on useita muita rakennelmia - yhteensä tilaan kuuluu yli 20 rakennusta ja rakennelmaa. Yhteistä rakennuksille on vihreä väri, joka toistuu rakennusten ovissa ja ikkunanpuitteissa. Päärakennus 
Kartanon päärakennus on sen toiminnan keskus ja ylpeys. Brinkhallin päärakennuksen on suunnitellut kartanon vuosina 1792-1831 omistanut Gabriel von Bonsdoff. Päärakennus on valmistunut harjakorkeuteensa vuonna 1793. Se on maamme ensimmäisiä uusklassisia kartanoita. Sisätilojen klassinen nykyasu on peräisin 1920-luvun korjaustöiden ajoilta. Päärakennuksen erikoisin yksityiskohta on ns. Pompeji-huone, joka on koristeltu antiikin aiheita mukailevin 1700-luvun seinämaalauksin. Muiden huoneiden kauniit koristemaalaukset sen sijaan ovat peräisin 1920-luvulta. 
Rakennuksen yläkerta on sisustettu lahjoituksena saaduilla kartanotyylin huonekaluilla. Yläkerrassa järjestetään pieniä juhlia, kokouksia ja näyttelyitä. Suuret juhlaruokailut puolestaan tapahtuvat päärakennuksen alakerrassa, joka on varustettu modernilla keittiöllä. Päärakennus on varattavissa tapahtumiin ympärivuotisesti. 
Garderobi-asu Pompeji-huoneessa 


Kunniapihan rakennukset - kavaljeerisiipi - konttori- ja kahviorakennus - leivintupa - viljavarasto
Kunniapihan neljä rakennusta muodostavat eheän ja vaikuttavan, Suomessa harvinaisen barokki-ihanteiden mukaisen kokonaisuuden. Rakennukset ovat päärakennuksen lailla Gabriel von Bonsdorfin 1700-luvun lopussa suunnittelemia ja rakennuttamia. Arkkitehtuurissa huomio kiinnittyy rakennusten tiiviin ja symmetrisen sijoittelun lisäksi siipirakennusten kahdeksankulmaiseen muotoon. Kavaljeerisiipi 
Kavaljeerisiivessä on Brinkhallin kokoussali (n. 70 m2), jossa on kokousvarustus 70 hengelle. Tilan akustiikka sopii hyvin puhe- ja kamarimusiikkitilaisuuksiin. Salin vanhanajan tunnelma on rauhoittava ja inspiroiva. Kavaljeerisiipi on käytössä ympärivuotisesti. Gabriel von Bonsdorff rakennutti kavaljeerisiiven salin alun perin mittavan luonnontieteellisen kokoelmansa säilytyspaikaksi. Salissa juhlittiin Gabrielin tyttären Annan Catharinan häitä 12.7.1818. 1900-luvulla kavaljeerisiivessä sijaitsi ensin kostholli, eli kartanon ajoittain kymmeniin nousseen työväen ruokala ja tilapäisväen majoitustila. Sittemmin suuri sali jaettiin kolmeksi majoitushuoneeksi. Sali palautettiin alkuperäiseen muotoonsa vuonna 2005. Kavaljeerisiiven kellari on Brinkhallin vanhin osa. Se on rakennettu 1500-luvulla, ja on ainoa säilynyt osa paikalla ennen Gabriel von Bonsdorffin aikaa sijainneesta kivitalosta. Kavaljeerisiiven tiilet ovat ainakin eteläseinän osalta 1500-luvun mallia, ja siten luultavasti peräisin tästä nykyisten rakennusten edeltäjästä. 


Garderobi-asuja kavaljeerisiiven 1500-luvun kellarissa Konttori- ja kahviorakennus 
Konttori- ja kahviorakennus on ollut alkujaan Brinkhallin tilanhoitajan asunto ja konttori. Rakennuksessa toimii kesällä 2006 avattu Brinkhallin kesäkahvio. Kahvion tiloissa voidaan järjestää myös tilauskahvituksia ja Tea Time -henkisiä pikkupalavereja. Pakari- eli leivintupa 
Pakari- eli leivintupa sijaitsee pihan kaakkoisnurkassa, konttori- ja kahviorakennuksen alapuolella. Rakennus toimii näyttelytilana. Leivintuvan katto ja välipohja sekä kaikki pohjarakenteet entistettiin ja uusittiin vuonna 2006 museoviraston tuella. Rakennuksen sisäseinät ovat alkuperäisessä, entistämättömässä kunnossa, ja niissä voi ihmetellä entisajan rakennustekniikoita ja –materiaaleja (mm. savi ja heinä). Tilan käytöstä kiinnostuneita näyttelynjärjestäjiä pyydetään ottamaan yhteyttä Brinkhallin tapahtumavastaavaan. Rakennus on historian mittaan toiminut muun muassa puutarhurin asuntona ja siinä on ollut myös sauna. Vuoden 2006 korjausten yhteydessä alkuperäinen huonejärjestys palautettiin. 
Vilho Askolan grafiikkanäyttely leivintuvasa Viljavarasto 
Pihan lounaisin rakennus on viljavarasto. Rakennus esitti historiallisessa Hovimäki-sarjassa alustalaisten keittiötä. Nykyisin rakennus on varastotilana. Siinä on maalattia, jonka alta paljastui kesän 2005 kaivauksissa seinän perusta. Arkeologiset jatkotutkimukset ovat välttämättömiä ennen kuin rakennuksen jatkokäytöstä päätetään. 
Kipsivalannan kurssi viljavarastossa Järvenrannan saunarakennus 
Kartanon työväelle rakennettiin 1930-luvun alussa sauna kauniiseen niemeen Kakskerran järven kapeimmalle kohdalle. Saunassa on uniikki kertalämmitteinen kiuas, jonka pehmeissä löylyissä arjen murheet varmasti haihtuvat. Saunan yhteydessä on kartanon työväen huvituksiin tarkoitettu pieni huoneisto. Huoneistossa on yksinkertainen keittiövarustus. Saunaa ja huoneistoa vuokrataan kesäaikaan itsepalveluperiaatteella vanhan ajan tunnelmasta ja yksinkertaisista nautinnoista pitäville vastuuntuntoisille seurueille. Työväen asuinrakennukset 
Työväen asuinrakennuksia Brinkhallissa on säilynyt kolme kappaletta, kaksi päärakennuksen pohjoispuolisessa rinteessä ja yksi järven rannassa. Leiritasoinen majoittuminen pienille ryhmille on mahdollista näissä rakennuksissa kesäaikaan. Brinkhallissa yöpymällä on mahdollista kokea paikan aito henki. 

Uimahuone Meren rannassa seisoo Brinkhallin 1800-luvun puolivälistä peräisin oleva uimahuone. Rakennusentisöijä Satu Tonteri on selvittänyt uimahuoneen historiaa Turun ammattikorkeakouluun tekemässään rakennusentisöinnin lopputyössä. Tutkimus osoittaa uimahuoneen olleen useita vuosikymmeniä merkittävä osa kartanon kesäkulttuuria. Uimahuoneella on uimisen lisäksi järjestetty juhlia ja juotu päiväkahveja. Kartanon siirtyessä Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön hallintaan vuonna 2003 uimahuoneen kunto oli erittäin huono. Ilman välittömiä toimia sen rippeet olisivat muutamassa vuodessa huuhtoutuneet mereen. Rakennus entistettiin Turun ammattikorkeakoulun rakennusentisöinnin osaston oppilastyönä vuosina 2003-2006. Nykyisellään uimahuone soveltuu pienten ryhmien kokous- tai juhlatilaksi. Satu Tonterin opinnäytetyö uimahuoneesta
Uimahuone ennen 
Uimahunone 2006 Paja 
Hedelmäkellari 
Hedelmäkellarin ovi Hedelmäkellari mainitaan tässä yhteydessä erikseen, koska sen merkitys kartanolle on ollut suuri. Brinkhallin hedelmäntuotanto oli suurimmillaan 1930-luvulla Rambergin suvun omistusaikana. Tuolloin kartanon tuotteita kuljetettiin omalla moottoriveneellä Turkuun, josta tuotteet levisivät Helsingin kautta ympäri Suomen. Paitsi omenia, Brinkhallissa kasvatettiin myös muita hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Omenapuita oli parhaimmillaan noin 5 000. Talvisotatalvi teki tuhoisaa jälkeä hedelmätarhassa. Tästä alkoi kartanon vähittäinen alamäki, joka johti sen siirtymiseen Turun kaupungin omistukseen vuonna 1968. Hedelmäkellarin pääosin tuhoutunut katto uusittiin kesällä 2006. Merenrantahuvila 
Pieni 1900-luvun alkuun ajoittuva rapattu hirsirakenteinen merenrantahuvila on vuokrattavissa. Hovimäki-talli Hovimäki-talli sijaitsee kartanon kunniapihan lounaispuolella. Rakennus istuu kokonaisuuteen hyvin, mutta tosiasiassa se on historiallisen Hovimäki-sarjan kuvauksia varten vuonna 1999 rakennettu lavaste. Rakennus on päätetty säilyttää toistaiseksi nykyisellä paikallaan muistona ajanjaksosta, joka teki Brinkhallista kuuluisan…Hovimäkenä. Hovimäki-huvimaja 
Hovimäki-kuvauksia varten ruutanalampeen rakennettu huvimaja oli lavaste. Se on poistettu talvella 2007 kuulumattomana ja tyyliltään vieraana elementtinä.
|