Tapahtumat 2013


 

*  *  *  *

KESÄKAUSI ALKAA 1.6.2013

Kahvio ja kartano avoinna joka päivä 1.6.-11.8., sekä 17.-18.8. ja 24.-25.8.
Suljettu yksityistilaisuuksien aikana. Katso poikkeukset aukioloissa tästä.

*  *  *  *

KESÄN 2013 HISTORIALLINEN NÄYTTELY 

Brinkhallin kartanon kesän 2013 historiallisena näyttelynä nähdään
Turun Soitannollisesta Seurasta kertova näyttely.

Turun Soitannollinen Seura (Musikaliska Sällskapet i Åbo) perustettiin
piispa Jaakko Tengströmin aloitteesta vuonna 1790. Yksi perustajajäsenistä
oli Gabriel Bonsdorff, Brinkhallin kartanon suunnittelija ja rakennuttaja.
Seuraa pidetään Suomen orkesterielämän perustajana, ja ensimmäisestä
toimintavuodestaan saakka Seuralla on ollut orkesteri, vaikkakin ajoittain
sen toiminta on ollut keskeytyneenä. Turun Soitannollinen Seura on Suomen
vanhin toimiva yhdistys.

Näyttely esillä 8.6-25.8.2013. Lisätietoja näyttelystä myöhemmin.

*  *  *  *

Kari Tanskanen: Puutarha maljakossa -valokuvanäyttely 1.6.-25.8.2013

Digitaaliset kamerat kännyköissä ja pokkareissa ovat nopeuttaneet ja
yksinkertaistaneet kuvien ottamista. Digikameroilla kuvaajat ottavat kuvia
enemmän ja nopeammin kuin filmikameroiden aikana. Voi sanoa, että
digitaalisuuden myötä itse kuvaustilanne on arkipäiväistynyt. Nykyisenä
slow-trendien aikana halusin palata hitaaseen kuvaamiseen rullafilmiä
käyttäen ja tutkia miten väline vaikuttaa kuvaamiseen. Monien muiden
kuvaajien tavoin kuvasin kukka-asetelmia kukista, jotka kasvoivat
kotipuutarhassa Hirvensalossa. Nyt esillä on asetelmia sarjasta, jota
olen kuvannut kolmen vuoden ajan.

*  *  *  *

Matti Toivosen naivistista taidetta kahviossa 1.6.-25.8.2013

*  *  *  *

Kaija Langénin keramiikka- ja batiikkitöitä kahviossa 1.6.-25.8.2013

*  *  *  *

Suvikuviot - Taivasalla-yhdistyksen taidenäyttely
Pakarituvassa ja Kavaljeerisiivessä 1.6.-25.8.2013

Eeva Harju
Nanna Jalkanen
Erja Ketamo
Liisa Leinonen
Arja Maarit Puhakka
Pirkko Siivonen
Eija Tähkäpää
Paula Vierikko

Katso näyttelyn juliste tästä.

*  *  *  *

Akvarellikurssi Brinkhallin kartanossa

3.-5.6.2013  klo 11.00 – 14.30 (4x 45 min.)
Yhteensä 12 opetustuntia.
Yli 10-vuotiaille ja aikuisille.
Maalaamme Brinkhallin kartanon historiallisessa ympäristössä,
sään mukaan sisällä tai ulkona. Maisemia, rakennuksia,
yksityiskohtia ympäristön näkymistä ja kasveista.
Omat maalausvälineet ja tarvikkeet .
Opettajalta voi ostaa jonkin verran paperia.
Opetttajana Paula Vierikko, kuvataiteilija AMK, kuvataideopettaja.

Kurssin hinta 70€/hlö.

Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 27.5.2013
puh. 044 094 0048 tai brinkhall@kulttuuriperinto.fi 


Paperinvalmistuskurssi Brinkhallin kartanossa


10.-12.6. klo 11.00. - 14.30 (4x 45 min.)
Yhteensä 12 opetustuntia.
Lapsille, nuorille ja aikuisille, alaikäraja 7 v.
Tutustutaan uusiopaperin moniin mahdollisuuksiin.
Valmistetaan koristeellisia paperiarkkeja ja astioita ym.
Opettajana Eija Tähkäpää, kuvataiteilija AMK, paperintekijä ja kuvataideopettaja.

Kurssin hinta 70€/hlö.

Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 27.5.2013
puh. 044 094 0048 tai brinkhall@kulttuuriperinto.fi

*  *  *  *

Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n Naantalin killan tilkkutyönäyttely

Näyttely avoinna 29.6.-5.7.2013 kello 11-17.

Esillä on Naantalin killan erilaisia tilkkutöitä patalapuista suuriin
peittoihin. Eteisessä muutamia tilkkutöitä myytävänä.
Lisäksi paikanpäällä arpajaiset.

Tervetuloa nauttimaan väreistä!

Lisätietoja Meeri Pohjankukka 044-524 6934

Näyttelyn avajaiset perjantaina 28.6.2013 kello 18:00.

*  *  *  *

KAKSKERTAPÄIVÄT 29.6.2013 KLO 12-15

Päivien teemana on saarten lapset ja nuoret ja myös ohjelma on
suunnattu lapsille ja lastenmielisille. Luvassa mm. temppurata,
jousiammuntaa, aarteenetsintää, buffetti, vuoden kakskertalaisen
julkistaminen, musiikkia, klovneria esitys ja paljon muuta.

Päivien vetovastuussa on Kakskerran kaksoispisteen partiolippukunta ja
Brinkhallin kartano, mukana järjestelyissä on myös saaren muut yhditykset ja yhteisöt.

Tarkempi ohjelma julkistetaan myöhemmin.

*  *  *  *

BRINKHALL SOI -FESTIVAALI 10.-13.7.2013

Brinkhall soi -festivaalin vuoden 2013 teemana on “Rooma ja Turku”.
Tapahtuman musiikillinen anti keskittyy luonnollisesti italialaisen
tematiikan ympärille. Varsinkin barokin aikana Rooma ja muut
Pohjois-Italian kaupungit olivat musiikin keskuksia ja aikakauden
tuotteliaat säveltäjät ovat jääneet musiikin historiaan.

Festivaalin kaksi ensimmäistä konserttia esittelevät italialaisen
barokin laajaa kirjoa ja päätöskonsertissa kuullaan 1900-luvun
musiikkia Italiasta ja Turusta.

Perjantain musiikillisen iltaman teemana on italialainen ooppera
Turussa 1700-luvulla. Suomessa ei tuohon aikaan ollut oopperataloa
eikä esityksiä ollut mahdollista katsoa internetistä tai kuunnella
tallenteilta. Kuitenkin oopperamusiikkia oli mahdollista kuulla myös
täällä Pohjolassa. Suomesta on 1700-luvulta säilynyt muutamia
ainutlaatuisia nuottivihkoja, joihin on jäljennetty ja sovitettu aikakauden
tunnettuja aarioita, usein ruotsiksi käännettyinä. Orkesteriosuudet on
näissä versiossa sovitettu kosketinsoittimelle. Perjantai-iltana kuullaan
näitä harvoin esitettyjä muunnelmia italialaisesta oopperataiteesta
huippusolistien tulkitsemina.

Lauantaina esitelmiin keskittyvän Brinkhall-päivän aikana pohditaan mm.
Rooman sanomaa ja sitä, miksi Rooma on saanut epiteetin "ikuinen".
Esityksissä tarkastellaan myös katolisen kirkon ja Vatikaanin vaikutusta
Aurajoen ympäristössä keskiajalla sekä tuodaan esiin uusia näkökulmia
Rooman taidehistoriaan. Esitelmiä ovat tulossa pitämään mm.
klassillisen filologian emeritusprofessori Paavo Castrén, apulaisprofessori
Kirsi Salonen, FT Teemu Immonen, tutkija Jere Jäppinen sekä toimittaja
Hannu Taanila.

Säveltäjäniminä festivaalilla kuullaan italialaisten Antonio Vivaldin,
Arcangelo Corellin, Alessandro Scarlatti, Ottorino Respighin sekä
turkulaisten kollegoidensa Mikko Heiniön ja Ulf Långbackan musiikkia.
Solistivieraiksi on tulossa maamme eturivin taiteilijoita, mm.
viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, cembalisti Matias Häkkinen,
pianisti Salla Karakorpi, mezzosopraano Essi Luttinen sekä kontratenori
David Hackston. Kamariorkesteri Refugium musicum esiintyy tuttuun
tapaan Tuomas Rousin johdolla ja orkesterin soittajat esiintyvät
myös kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Varsinainen festivaaliohjelma julkistetaan huhtikuussa.
Lisätietoja: www.brinkhallsoi.fi

*  *  *  *

BY A FOUNTAIN WHERE I LAY -
Konsertti Kavaljeerisiivessä pe 19.7. klo 18.00


John Dowlandin 1563-1626 luuttusooloja ja luuttusäestyksellisiä lauluja

Nyt kuultavissa lauluissa John Dowland käsittelee rakkauden
auvoa ja tuskaa; ihanassa kesäisessä maisemassa paimen
koettaa saavuttaa paimenettarensa suosion. Välillä auringon
kimmellys herättää rakkauden tunteet, toisinaan hän kuitenkin
joutuu istumaan varjossa tuskaansa valittaen. Laulujen välissä
kuullaan Dowlandin unohtumattomia luuttusooloja.

Pentti Hildén renessanssiluuttu ja laulu

Kahvio on auki ennen konserttia kuin myös konsertin jälkeen.
Sisäänpääsy 10€, ohjelmat/liput tuntia ennen ovelta.
Liput voi myös varata ennalta: brinkhall@kulttuuriperinto.fi tai 044 0940048.

 

Pentti Hildén.

*  *  *  *

MENNEET TAPAHTUMAT:

Georg Büchner: WOYZECK
Teatteri Vertigon uusi produktio, Georg Büchnerin klassikkonäytelmä Woyzeck valtaa helmikuussa Brinkhallin kartanon Turun Kakskerrassa. Esitys kulkee historiallisen kartanon huoneesta ja rakennuksesta toiseen teatterin, tanssin, sirkuksen, musiikin ja installaatioiden kuljettamana. Tilat ja mielenmaisemat kertovat tarinaa palapelin lailla. Jokaiselle katsojalle kokonaisuus on omanlaisensa.

Voiko pelkillä herneillä elää ja minkälainen hevonen oikein osaa laskea?
Mikä on totta ja mikä unta?

Woyzeck on sotilas, lääketieteellisten tutkimusten koekaniini, isä ja tavallinen pätkätyöläinen. Hän on köyhä, simputettu, alistettu, höynäytetty ja mustasukkainen mies. Woyzeckissa herää epäilys: voiko kauniiseen Marieen luottaa? Voiko kehenkään? Epätoivo, äänet ja harhanäyt alkavat voimistua. Seksuaalinen jännite kasvaa. Rakkaus ja kuolema pyörivät piirileikissä ja tavernassa juopot lyövät vimmaista tahtia. Runollisia keskusteluja seuraavat väkivaltaiset ja makaaberit yhteenotot.

Entä jos uni onkin todellista ja horisontti aivan hiljainen?
Astu sisään karnevalistiseen painajaiseen!


Ohjaus ja sovitus: Ishwar Maharaj
Suomennos: Eeva Salonius
Koreografia: Marko Virtanen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Marie Antikainen
Äänet: Niklas Nybom ja Sami Skantsi
Valot: Jarkko Forsman
Valokuvaus: Ville-Matias Roisko
Graafinen suunnittelu: Juha Teuri
Tuottaja: Eeva Roisko
Tuotanto: Teatteri Vertigo, yhteistyössä companyO

NÄYTÖKSET BRINKHALLIN KARTANOSSA
to 17.2. (ensi-ilta) / pe 18.2. / la 19.2. / ma 21.2./ ti 22.2./ ke 23.2. / to 24.2. / pe 25.2./ ma 28.2./ ti 1.3.

Näytökset klo 19 (poikkeuksena la 19.2. klo 18.30)

Liput 20 / 16 €
Ikäraja 15 vuotta

Esityksen jälkeen kartanolle voi jäädä nauttimaan livemusiikista ja kahvilan antimista.
Yleisöä pyydetään varustautumaan hyvillä kävelykengillä ja lämpimästi pukeutumalla, sillä esityksessä kuljetaan myös ulkotiloissa.

LIPUNMYYNTI
Piletti p. 0600 13377 (1,71 €/min + pvm) ja
www.piletti.fi (puhelinpalvelu ja nettikauppa 24 h)

Ennakkomyyntipiste Turussa:
8raita Record Store, Eerikinkatu 8
Avoinna arkisin 10-19, la 10-17
Lippujen lunastus 2,50 €/lippu

Lisätietoja: www.teatterivertigo.fi

*  *  *  *

Puhaltajat kartanotunnelmissa
Turun filharmonisen orkesterin konsertti la 26.2. klo 15.00 Brinkhallin kartanossa

Vietä elegantti teehetki uusklassisen Brinkhallin kartanon romanttisissa tunnelmissa ja viehättävässä pihapiirissä nauttien englannintorven samettisesta äänestä, trion suloisista melodioista ja kvintetin loisteliaista juoksutuksista.

Arthur Honegger: Concerto da Camera huilulle, englannintorvelle ja pianolle
Bernhard Henrik Crusell: Trio op. 2
Louis Spohr: Kvintetto

Liput 25 / 20 €

Tapahtuma on osa Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 ohjelmaa. 

*  *  *  *

Taideakatemian pianistien konsertti
Brinkhallissa 13.3. klo 15

Ohjelma:

L. van Beethoven: Sonaatti G-duuri op.31 nro 1
  1. Allegro vivace
  2. Adagio grazioso
     Saila Matikainen

L. van Beethoven: Sonaatti D-duuri op. 10 nro 3 
  1. Presto  
   2. Largo e mesto 
     Anni Kaartinen

Grande Polonaise Brillante op. 22
     Ilmari Lehtonen

- Väliaika -

J. S. Bach: Englantilainen sarja a-molli - Preludi
A. Skrjabin: Etydi E-duuri op. 8 nro 5
     Saila Matikainen

F. Liszt: Paganinietydi nro 1 g-molli

F. Chopin: Etydi cis-molli op. 10 nro 4
 Etydi h-molli op. 25 nro 10
     Ilmari Lehtonen

F. Chopin: Etydi Ges-duuri op. 10 nro 5 
F. Liszt: Mefisto-valssi nro 1
     Anni Kaartinen

Konsertti on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.

 *  *  *  *

TAIDETAPAHTUMA PALLOMERI 18.3.2011 Klo 19 – 21:30
•Brinkhallissa
•Tarjolla taide-elämyksiä, musiikkia ja viiniä!
•Vapaa pääsy

Työryhmä:
BEVERLEY CARPENTER, SUSANA NEVADO, JAANA VALTARI,
MIKKO JUNTURA, HANNA OLÁ, JOSEFIINA, PETE KOIVUNEN,
TONI R. TOIVONEN, JOUNI KURU, KAISA MAKKONEN, KAROLIINA LUMMIKKO

Tapahtuma on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.
 

*  *  *  *

Brinkhallin ystävät ry:n pääsiäismyyjäiset
lauantaina ja sunnuntaina 2.-3.4. klo 14-17

Myyjäisten yhteydessä on arpajaiset, joissa jokainen arpa voittaa.
Upeita voittoja. Buffetissa makeita ja suolaisia herkkuja.
 
Sään salliessa mahdollisuus tutustua luonto-kulttuuripolkuun.

Tule nauttimaan myyjäisten antimista ja ota ystäväsikin mukaan!
 
Tervetuloa!

*  *  *  *

Pianistien Brinkhall- konsertti 3.4. klo 15

Frédéric Chopin:
Etydi As-duuri op. 25 nro 1
Nokturno Des-duuri op. 27 nro 2
 Vilja Ilvonen

Johann Sebastian Bach:
Englantilainen sarja a-molli BWV 807
  - Allemande
  - Courante

Wolfgang Amadeus Mozart:
Sonaatti a-molli KV 310
  - Allegro maestoso
   Kosti Hiltunen

Ludwig van Beethoven:  
Sonaatti d- molli op. 31 nro 2
- Largo - Allegro
- Adagio
 Ilmari Lehtonen

Frédéric Chopin:   
Etydi cis-molli op. 10 nro 4
Poloneesi As-duuri op. 53
 Katariina Matikainen

 -VÄLIAIKA -

Johann Sebastian Bach:  
Preludi ja fuuga gis-molli (DWK II)
 
Alexander Skrjabin:
Etydi b-molli op. 8 nro 11

Philippe Hersant: Mouvement
 Cécile Thévenot

César Franck:
Preludi, koraali ja fuuga
 Saana Iljin

Konsertti on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.

Konsertin yhteydessä on mahdollista nauttia myös
Brinkhallin ystävien pääsiäismyyjäisten antimista.

Vapaa pääsy.

*  *  *  *

Parhaat palat oopperaa Brinkhallin kartanossa
lauantaina 2.4. klo 15 ja maanantaina 4.4.2011 klo 19

Oopperaensemblejä ja soolonumeroita mm. seuraavilta säveltäjiltä:
W.A.Mozart, P.Tchaikovsky, G.Bizet, G.Verdi, G.Rossini, L.Delibes ja J.Offenbach
Esiintyjinä Taideakatemia/musiikki/laulajat
Pianisteina: Päivi Nummelin ja Jussi Laukola

Konsertit ovat osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.

Lauantain konsertin yhteydessä on mahdollista nauttia myös
Brinkhallin ystävien pääsiäismyyjäisten antimista.

Vapaa pääsy.

*  *  *  *

Kitarakonsertti perjantaina 6.5. klo 19

Ilkka Turta:
J.S. Bach C-duurisonaatti BWV 1005
    I Adagio
    II Fuga
    III Largo
    IV Allegro assai  
 
Jenni Kinnunen:
A.Jose: sonata para guitarra
    I
    II Minueto                     
    III Pavana triste
    IV Final

 VÄLIAIKA

Taneli Saari:
M.Giuliani: La Folia- variaatiot      
J.S.Bach:  Es-duuri sonaatti BWV 998
    I Preludi
    II Fuga
    III Allegro
            
Ilkka Turta:   
J.K. Mertz: An die enfernte
                An Malvina
Leo Brouwer: El Decameron Negro
    I El harpa del guerrero
    II La huida de los amantes por el valle de los ecos
    III Ballada de la doncella enamorada

Konsertti on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.

*  *  *  *

Äitienpäiväkonsertti Brinkhallin kartanossa
8.5.2011 klo 13.00
 
”Fine knacks for Ladies – Hienoja helyjä Naisille”
John Dowlandin (1563-1626) lauluja

Taiteilijoina Turun musiikkiakatemian laulajia ja kitaristeja

Reetta Lehtonen, mezzosopraano, Rafael Carpena Luukkonen, kitara, Kaisa
Makkonen, sopraano, Ollipekka Määttä, kitara, Maria Pahlman, sopraano,
Kristina Raudanen, mezzosopraano, Vilja Riutamaa, sopraano, Taneli Saari,
kitara ja Talvi-Maaria Turunen, sopraano
 
Vapaa pääsy, ohjelma 3 €

Konsertti on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.


*  *  *  *

Kevättalkoot Brinkhallissa 14.-15.5.2011.

*  *  *  *

THIESSIN SISARUKSET BRINKHALLIN KARTANOSSA 

Viime syksynä liput loppuivat kesken, kun Thiessin emigranttisiskoksista
kertovaa Rakkaudella sisaresi -näytelmää esitettiin Tehdasteatterissa.
Nyt työryhmä aloittaa uuden näytäntökauden Brinkhallin kartanossa.
Ensi-ilta on perjantaina 13.5.

Ennen esitysten alkua Brinkhallin Kavaljeerisiivessä pianisti Maria
Selinummi virittää näytelmän tunnelmaan. Yleisö voi myös tutustua
Brinkhallin kartanomiljööseen ja nauttia virkistävän kupposen
päärakennuksen kahvi- ja teehuoneessa. Työryhmä odottaa innolla alkavaa
esityskautta Brinkhallin kiehtovassa ympäristössä, joka kevään
hehkeimpään aikaan tuo esitykseen uusia sävyjä.

Pirjo-Riitta Tähden kirjoittama näytelmä Rakkaudella sisaresi (1991)
pohjautuu tositarinaan ja kertoo venäläisen emigranttiperheen vaiheista
Pietarin loistosta Turun seudulle Littoisiin. Näytelmä kuvaa vallankumousta
vuonna 1917 paenneita Thiessin sisaruksien ja heidän perheensä traagisia
kohtaloita. Tarinassa vuorottelevat sisarusten Noran ja Rinan nykyisyydestä
eli vuodesta 1987 sekä menneisyydestä kertovat jaksot. Sisarukset elävät
rapistuneessa huvilassaan Villa Solgårdissa Littoisissa keskenään
toraillen ja menneitä muistellen. Pietarista he muistavat vaurauden ja
huolettoman seuraelämän ja kaipaavat niitä peräänantamattomasti.
Nykyisyyteen sisarukset eivät pysty sopeutumaan. Ylpeästi he torjuvat
yhteiskunnan vanhuksille tarjoaman avun täysin arvolleen sopimattomana
ja loukkaavana. Noraa ja Rinaa eivät ole lannistanet perheenjäsenten
murheelliset kohtalot. Isoisä on ampunut itsensä epäonnistuttuaan l
iiketoimissa. Samaan on päätynyt isä tajutessaan, ettei pysty emigranttina
elättämään perhettä tavalla, johon he olivat tottuneet. Sisarten velikin
tekee itsemurhan, koska ei löydä paikkaansa uudessa maailmassa. Mielen
järkkyminen tekee Noran ja Rinan kahden muun sisaren elämästä sietämätöntä.

Rakkaudella sisaresi elävöittää historiaa hienolla tavalla ja antaa uutta
tarttumapintaa emigranteista. Tarina taipuu näyttämölle kahden
naisnäyttelijän voimin. Videoilla ja projisoinneilla kuvataan mennyttä
onnen aikaa Pietarissa. Videoissa esiintyvät myös kaksoissisarten isä,
äiti, veli ja kaksi siskoa. Monille Turun seudulla Thiessin sisarukset
elävät muistoissa ja monia kiinnostaa heidän mystisen koskettava
tarinansa ja kohtalonsa. Vaikka he sulkivat itsensä ja elämänsä muulta
maailmalta, heidän tarinansa elää yhä.

TYÖRYHMÄ:
Dramatisointi ja ohjaus: Pauliina Salonius
Lavalla: Ulla Korpela ja Tarja Vuola
Videolla: Jaana Järvinen, Jarmo Altis, Pilvi Hämäläinen, Jaana Vuola ja Tommy Johansson
Valosuunnittelu: Vespa Laine
Äänisuunnittelu: Jussi Vuola
Video ja kuvat: Janne Rehmonen
Puvustus: Marjo Haapasalo
Juliste ja käsiohjelma: Mikko Vihervaara
Tuotanto: Jaana Vuola

Esitykset Brinkhallin kartanossa:
Ensi-ilta 13.5., 15.5., 17.5., 19.5., 20.5., 22.5., 24.5., 26.5., 29.5., 31.5. Esitykset sunnuntaisin klo 17.00, muina päivinä klo 19.00.
Lippuvaraukset: 040 5305405, tarjavuola@suomi24.fi

Lisätietoja esityksestä: Ulla Korpela 050 5633949, Tarja Vuola 040 5305405
Lisätietoja Brinkhallin kartanosta ja kahviosta: Essi Hautala 044 0940048

Tapahtuma on osa Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 ohjelmaa


*  *  *  *

Saarten triennaali -taidenäyttely
Brinkhallin kartanon pakarituvassa 27.5.-5.6.

Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan saarilla asuville tarkoitettu
kulttuuritapahtuma Saarten Triennaali on tänä vuonna osa Turku Euroopan
kulttuuripääkaupunki 2011 ohjelmaa. Esityksiä on tulossa ympäri saaria
ja toukokuun lopulla taide- ja kädentaitojen osaajat saavat
taidonnäytteitään esille Brinkhallin kartanon pakaritupaan. Näyttely on
avoinna joka päivä klo 12-17.


*  *  *  *

Kun pihlaja kukkii - När rönnen blommar
konsertti kavaljeerisiivessä 11.6.2011 klo 15

Katariina Lappi, sopraano
Anne Hätönen, piano

Ohjelma:

Jean Sibelius: Kuusi laulua op. 88 (”Kukkaissarja”)
1. Blåsippan
2. De bägge rosorna
3. Vitsippan
4. Sippan
5. Törnet
6. Blommans öde

Jean Sibelius: Cinq morceux op. 75 ("Puusarja")
1. När rönnen blommar (Kun pihlaja kukkii)
2. Den ensamma furan (Yksinäinen honka)
3. Aspen (Haapa)
4. Björken (Koivu)
5. Granen (Kuusi)

Ture Rangström: Den mörka blomman
1. Den mörka blomman
2. Bön till natten
3. Vinden och trädet
4. Afskedet
5. Trädet som dör

Ture Rangström:
Melodi
Fjärilposten
Den enda stunden
Flickan under nymånen
Pan

*  *  *  *

Perinteisiä Kakskertapäiviä vietetään Brinkhallin kartanolla
lauantaina 2.7.2011 kello 12.00-15.00

Päivien teemana on ”Kakskerta – kulttuuria kautta aikain”.
Ohjelmassa mm. Kakskerran käräjäosuus, saaristolaislauluja, kerrotaan
saarten nähtävyyksistä, opastetut kartanokierrokset, antiikkipiste,
puutarhaneuvos Arno Kasvin esitys entisajan keittiökasveista, mahdollisuus
tutustua suosittuun zumbaan. Kakskertaseura julistaa tilaisuudessa
Vuoden Kakskertalaisen.

*  *  *  *

Brinkhall Soi -festivaali  12.-17.7.

Brinkhall soi kesällä viiden päivän ajan 12.–16.7.2011.
Tapahtuman teemana on eurooppalainen Venäjä. Festivaalilla
pohditaan, kuinka eurooppalaisen kulttuurin vaikutus näkyy
venäläisessä musiikissa, kirjallisuudessa ja arkkitehtuurissa
ja kuinka venäläiset kirjailijat ja säveltäjät ovat itse
suhtautuneet eurooppalaisuuteen. Naapurimaamme historiaa
käsitellään usein Suomen poliittisen historian näkökulmasta,
ja monta kertaa kiinnostus rajoittuu ainoastaan lokakuun vallankumouksen
jälkeiseen aikaan. Ensi kesän ohjelmassa keskitymme kuitenkin pääosin
vallankumousta edeltävään aikaan: 1800-luvun klassiseen venäläiseen
kirjallisuuteen, Pietariin ja venäläisen kulttuurin eurooppalaisiin
puoliin.

OHJELMA

Ti 12.7.

klo 17.30 ”Avajaisfanfaari”, Brinkhallin kartano

klo 18.00 Aku Louhimiehen ohjaama ”Käsky-elokuva”, Brinkhallin kartanon kavaljeerisiipi
Paikalla on mm. elokuvan tuottaja Aleksi Bardy.
Liput 5 euroa

Ke 13.7.

klo 19.00 ”Aurinkolaulu”, Turun tuomiokirkko

Šostakovitš (sov. Rudolf Barshai): Kamarisinfonia op.110a
Gubaidulina: Sonnengesang sellolle, kuorolle ja lyömäsoittimille

Kamariorkesteri Refugium musicum
Vokaaliyhtye Incanto
Jukka Jokitalo, kapellimestari
Petja Kainulainen, sello
 
Liput 15 / 12 / 8 euroa

To 14.7.

klo 13.30 ”Lounaskonsertti”, Brinkhallin kartano
Tarjolla herkullista, venäläistyylistä lounasta ja kamarimusiikkia

Liput 10 euroa (sis. lounaan)

klo 19.00 ”Enkeleitä ja kerubeja”, Kakskerran kirkko
Suurten venäläisten säveltäjien kirkkomusiikin äärellä.

Tšaikovski – Rahmaninov – Schnittke

Vokaaliyhtye Incanto
Kamariorkesteri Refugium musicum
Jukka Jokitalo, johtaja
  
15 / 12 / 8 euroa

Pe 15.7.

klo 18.00 ”Šostakovitšin Stalin-muotokuva”, Brinkhallin kartano

Säveltäjä ja musiikintutkija Martti Parkkari, esitelmä
Tuomas Rousi, viulu
Roi Ruottinen, sello
Refugium musicum

15 / 12 / 8 euroa
 
La 16.7.

klo 12.00–18.00 ”Brinkhall-päivä”, Brinkhallin kartano
Esitelmiä eurooppalaisesta venäjästä, näyttelyitä, luonokierroksia ja kamarimusiikkia

professori Matti Klinge, toimittaja Erkki Toivanen, FT Lauri Kopisto,
FT Sanna Turoma sekä professori Peter Tigerstedt
Kamariorkesteri Refugium musicum

Päivälippu 5 euroa (sisältää luennot ja kamarimusiikkiesitykset)

klo 19.00 ”Päätöskonsertti”, Kakskerran kirkko

Tšaikovski: Nocturne, Rokokoo-muunnelmat
Prokofjev: Kesäpäivä
Stravinsky: Pulcinella-sarja

Kamariorkesteri Refugium musicum
Tuomas Rousi, kapellimestari
Roi Ruottinen, sello
 
Liput 15 / 12 / 8 euroa

Lisätietoja:
Petri Talvitie
tiedottaja
Brinkhall soi
GSM 040 827 5836
petri.talvitie@kolumbus.fi
www.brinkhallsoi.fi

Lipunmyynti: Lippupalvelu

*  *  *  *

BRINKHALLIN KESÄKONSERTIT 2011
      
Ajan syvyydessä
Ke 22.6. klo 18, Brinkhallin kartanon kavaljeerisiipi
Duo Ulrike Brand (sello) – Margit Kern (harmonikka) SAKSA
(Zimmermann, Hosokawa, Maggio, Gubaidulina)

Hiljaisuuden reunalla
Ke 29.6. klo 18, Brinkhallin kartanon kavaljeerisiipi
Kai Nieminen (kitara) SUOMI    
(Frescobaldi, J. S. Bach, Poulenc, Milhaud, K. Nieminen)

Heijastuksia
Ke 20.7. klo 18, Brinkhallin kartanon kavaljeerisiipi
Patrik Kleemola (kitara) SUOMI
(D. Scarlatti, Giuliani, Villa-Lobos, K. Nieminen)

Kesäillan kamarimusiikkia
Ke 27.7. klo 18, Brinkhallin kartanon kavaljeerisiipi
Tre Corde -trio: Saana Iljin (piano), Marjo Suhonen (viulu) ja
Johanna Jaakkola (sello)
(Schubert, Rahmaninov)

Moderneja ulottuvuuksia pianolla
Ke 3.8. klo 19, Sibelius-museo
Francesco Prode (piano) ITALIA
(Fedele, Ligeti, Berg)

Italian nuoret virtuoosit!
Ke 10.8. klo 19, Sibelius-museo
Orchestra Giovanile di Fiati Delianuova ITALIA
(Sibelius, Mozart, Maggio, Deraco, Saldicco)

Taiteellinen johtaja / Artistic Director
Patrik Kleemola

Taiteelliset neuvonantajat / Artistic Advisors
Francesco Maggio & Markku Klami

Lippujen ja ohjelmien myynti alkaa konserttipaikoilla tuntia ennen
konsertin alkua ja ennakkovaraukset numerosta 044-0940048.

Tickets and programmes can be purchased at the venue an hour before
the concert. For further information and advance bookings of
concert tickets, please call +358-44-0940048

Lisätietoja / More information at: www.brinkhallinkesakonsertit.com
Liput kaikkiin konsertteihin Tickets to all concerts 15 / 7 €

*  *  *  *

Kesän historiallinen näyttely 4.6.-31.8.2011:

Keittiöpuutarhakulttuuri 1750-1950

Vuonna 1804 Brinkhallin kartanon perustaja Gabriel Bonsdorff kirjoitti
Brinkhallin puutarhaoppaan "Underrättelser om sättet att anlägga
en köksträdgård". Tämä kirja on suomennettu ja toimitettu uudelleen
syksyllä 2010 ja se välittää nykylukijallekin käytännön ohjeita ja
kasvatusneuvoja aina siementen huollosta kypsän sadon säilömiseen.
Kirja innoitti rakentamaan myös näyttelyn Brinkhallin saleihin -
näyttelyn, jossa vanhat työkalut, työtavat ja arkinen elämä havainnollistuu
aina 1950-luvulle asti. Puutarhaopasta myös myydään kartanolla 22 € hintaan.

*  *  *  *

Kesän 2011 taidenäyttelyt:

Kahviossa Matti Toivosen naivistista taidetta 4.6.-28.8.2011

Pakarituvassa ortodoksisen perinteen mukaan maalattuja ikoneita
6.6.-17.7.2011.

Uimahuoneella Kaija Langénin meriaiheista keramiikkaa ja batiikkia
4.6.-14.8.2011

Veistetyt huoneet - näyttely pakarituvassa 20.7.-31.8.

Tässä näyttelyssä teokset ja tila käyvät syntymisen ja
rapautumisen välistä keskustelua antaen rakennukselle uuden sielun.
Perinteisestä galleriatavasta eroten teokset eivät siis ole ainoastaan
esillä vaan pikemminkin asuttavat huoneita. Huoneet eivät ole
pelkästään kehys teoksille vaan niiden välillä on aitoa vuoropuhelua.
Aihe on vapaa mutta tilat nivovat teokset toisiinsa.

Veistetyt huoneet on Turun Taideakatemian kuvanveisto-opiskelijoiden
yhteisnäyttely, joka tuo esiin kuvanveiston moninaiset mahdollisuudet
perinteisistä tekniikoista installaatioon. Ilkka Piirainen, Jouni Kuru,
Anna Heinonen ja Konstantina Achilleos kuvataiteen kolmannelta
vuosikurssilta sekä Sonja Elenius ja Armi Nurminen toiselta vuosikurssilta
ovat koonneet vuoden aikana syntyneitä ja kesän aikana tehtyjä teoksia
yhteisnäyttelyksi Brinkhallin Kartanon pihapiirissä sijaitsevaan Pakarin
Tupaan. Mielenkiintoinen tila on synnyttänyt mitä erilaisempia
teoskokonaisuuksia.

*  *  *  *

Syystalkoot sunnuntaina 25.9.11 klo 10 alkaen

Talkoissa on tarkoitus tukea kepeillä 10.9. talkoissa istutetut
hedelmäpuut sekä asentaa niiden ympärille suojaverkot.
Keräämme myös omenoita ja keittelemme niistä omenasosetta.
Mikäli väkeä tulee runsaasti, voidaan jatkaa myös muuripuutarhalla
levittämällä multaa ja katetta ja istuttamalla kukkasipuleja.
Tälle talkoopäivälle on säävaraus. Ilmoittautumista toivotaan
tarjoilun vuoksi. Ilmoittaudu Arjalle: arja.paasioksa@dnainternet.net

*  *  *  *

 JOULUMYYJÄISET BRINKHALLISSA 10.-11.12.2011 klo 12-17

Myytävänä käsitöitä, leivonnaisia, jouluruokia,
Brinkhallin hilloja ja mehuja, joulukoristeita, kynttilöitä ym.

Arpajaiset ja kahvio.

Mukana myös joulupukki, joulumuori ja tontut
leikittämässä ja laulattamassa perheen nuorimpia.

Myyjäisten järjestelyistä vastaavat yhteisvoimin Brinkhallin ystävät ry.
ja partiolippukunta Kakskerran Kaksoispiste ry.

Myyjäispäivinä on ilmaiset konsertit:
huilukonsertti lauantaina klo 17 ja
sellokonsertti sunnuntaina klo 15
(ks. konserttitiedot alla)

Jos haluat osallistua myyjäisten järjestelyihin, ota yhteyttä Arja Paasioksaan, arja.paasioksa(at)dnainternet.net.

Tervetuloa mukaan joulutunnelmaan!

*  *  *  *

KONSERTTISARJA BRINKHALLIN KARTANOSSA

Konserteissa esiintyy Turun musiikkiakatamian muusikoita opettajiensa
johdolla. Konsertteihin on vapaa pääsy.

la 29.10. Harmonikan monet kasvot klo 17.00
pe 4.11.  Vanha Turku Soi ­festivaalin avajaiskonsertti klo 19.00
su 13.11. Parasta Pianomusiikkia, mm. Liszt, Debussy  klo 15.00
su 20.11. Musiikkiakatemian sellistit I  klo 15.00
pe 25.11. Bella Italia, italialaista laulumusiikkia klo 19.00
la 26.11. Gabriel Fauréen lauluja ja musikaalisävelmiä klo 17.00
to 1.12.  Domino Figures, teoksia soolokitaralle ja kitarayhtyeille klo 19.00
pe 2.12.  Alttoviulistit areenalla klo 19.00
la 10.12. Huiluklubitoimintaa Suomessa 30 vuotta klo 17.00
su 11.12. Musiikkiakatemian sellistit II klo 15.00

Konsertit järjestää Turun musiikkiakatemia/Taideakatemia.
Konsertit ovat osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista "Brinkhallista kulttuurityöelämään" -projektia.

Tiedustelut Uli Kontu-Korhonen 050 5985287

*  *  *  *

Pääsiäismyyjäiset Brinkhallin kartanossa
Su 25.3.2012 klo 12 -17.


Myytävänä käsitöitä, koruja, leivonnaisia,
Brinkhallin hilloja ja mehuja,
pääsiäiskoristeita  ym.

Arpajaiset jossa joka arpa voittaa

Kahvio

Mukana pikkunoitia ja myös ennustajanoita
leikittämässä ja laulattamassa kaiken ikäisiä.

Mahdollisuus luontopolku-ulkoiluun
Polun varrella on aarteita piilossa.
Opasvihkosen hinta 5 €.

Myyjäisten järjestelyistä vastaavat yhteisvoimin
Brinkhallin ystävät ry (BHY) ja
partiolippukunta  Kakskerran Kaksoispiste ry  (K:K).

Tervetuloa mukaan pääsiäistunnelmaan ja
samalla tukemaan saariemme toimintaa!

 

*  *  *  *
 
Amorin oikkuja Brinkhallissa 5.5.2012 klo 19.
 
Taideakatemian laulajat ja kuvataiteilijat esittävät kohtauksia oopperoista Figaron häät, Don Giovanni ja Cosi fan tutte.
 
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
 
Tapahtuma on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.
 

 

 
 
*  *  *  *
 
Brink it on! 6.5.2012 klo 15-19
 
Taideakatemian kuvataiteen ja musiikin opiskelijat
herättävät Brinkhallin kartanon henkiin musiikin ja
taiteen kaksintaistelun merkeissä. 
Musiikinopiskelijat soittavat klassisia kappaleita, johon
kuvataiteen opiskelijat vastaavat Brinkhallin
päärakennuksen eri huoneisiin sijoitetuilla installaatioilla.
Ilmainen tapahtuma on tarkoitettu kaikille, jotka ovat
uteliaita näkemään kaksintaistelun tulokset ja viettämään
siinä sivussa kevätpäivää Brinkhallin kauniissa puitteissa.
 
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
 
Tapahtuma on osa Brinkhallin kartanon ja Turun AMK:n Taideakatemian
välistä ESR-rahoitteista Brinkhallista kulttuurityöelämään -projektia.
 
 
 
*  *  *  *
 
Kevättalkoot 27.5.2012 klo 10 alkaen
Ilmoittaudu mukaan ystävien puheenjohtajalle Outi Kaupille, kauppi(a)netti.
 
*  *  *  *
 
LEIKKITEATTERIN PÄIVÄLEIRIT TURUSSA

Uskotko kummituksiin? Brinkhallin kartanossa niitä kuhisee
joka puolella. Selvitä kartanon mysteeri näkymättömyysviitan
avulla ja kaappaa hurjin kummitus ansaan. Leikkiteatterileirillä
tehdään tätä kaikkea sekä hienoin kummitusteatteriesitys ikinä.

11.6.-15.6. maanantaista perjantaihin kestävä päiväleiri järjestetään
Brinkhallin kartano tiloissa Kakskerrassa. Leiri järjestetään
10-13 -vuotiaille lapsille teemalla "Kartanon kummitukset"
 
SEIKKAILUA, DRAAMAA, JÄNNÄÄ RAKENTELUA, KATUTEATTERIA!
Leikkiteatterikursseilla seikkaillaan ja rakennetaan, tutustutaan
hauskalla ja monipuolisella tavalla teatterintekoon ja valmistetaan
kurssin päätteeksi yhteinen esitys rekvisiittoineen. Kurssipäivän
kesto päivittäin klo 10-15. Kurssimaksu 60e sisältää materiaalit,
päivittäisen ruoan ja välipalan sekä tapaturmavakuutuksen.
Myös sisar- ja kaverialennuksia.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen viimeistään 6.6. mennessä:
www.leikkiteatteri.net / 044-931 3898
 
*  *  *  *
 
 
Brinkhall Soi -festivaali 9.-14.7.2012
 
Vuoden 2012 Brinkhall soi -tapahtuman teemana on Itämeri.
Festivaalin yleisöluennoissa tarkastellaan, kuinka Itämeren
rantavaltioiden historiat kietoutuivat toisiinsa eri aikoina. Kuinka
aatteet, kulttuurivaikutteet ja ihmiset liikkuivat Itämeren piirissä?
Yleisöluentojen tarkoituksena on tarjota yleisölle kansallisvaltioiden
rajat ylittävä näkökulma tuttuihin historian ilmiöihin. Miltä Suomen
historian käännekohdat näyttävät, kun niitä tarkastellaan koko
Itämeren perspektiviistä? Esitysten aikajänne liikkuu ristiretkistä
uskonpuhdistuksen ja suurvalta-ajan kautta oman aikamme
polttaviin kysymyksiin.

Festivaalin musiikkitarjonta keskittyy Itämeren alueen säveltäjien
tuotantoon ja tyylisuuntien leviämiseen "pohjoisen mare nostrumin"
ympärillä käydyn kulttuurivaihdon ansiosta. Tärkeässä osassa on
vanha musiikki, pohjoissaksalainen barokki sekä alueen hovien
musiikki. Orkesterikonsertin ohjelmistossa on Baltian maiden
säveltäjien (mm. Peteris Vasks, Hugo Alfvén, Carl Nielsen)
musiikkia sekä suomalaisen kansallisromanttisen kauden
vähemmän esitettyjä teoksia (mm. Uuno Klami). Brinkhall soi
-festivaalin perinteeksi muodostunut musiikki-iltama keskittyy
puolalaisen pianomusiikin ja Frederic Chopinin ympärille. Turun
tuomiokirkon perinteisessä konsertissa esitetään tiettävästi
ensimmäistä kertaa Suomessa ”Ruotsin Mozartiksi” kutsutun
Joseph Martin Krausin säveltämä hautajaiskantaatti Kustaa III:n
muistolle.
 
BRINKHALL SOI 2012 – OHJELMA:
 
KESKIVIIKKO 11.7.

17.00 Avajaisluento
Brinkhallin kartano, kavaljeerisiipi
toimittaja Hannu Taanila
Vapaa pääsy

19.00 Avajaiskonsertti
Kakskerran kirkko
Teppo Lampela, kontratenori
Mika Suihkonen ja Maija Lampela, viola da gamba
Matias Häkkinen, cembalo & urut
Johann Sebastian Bach – Dietrich Buxtehude
Liput 15 / 12 / 8 euroa

Kuljetus avajaisluennolta konserttiin tarvittaessa.
Ilmoittauminen kuljetukseen luennon alussa.

TORSTAI 12.7.

13.00 Lounaskonsertti
Brinkhallin kartano, kavaljeerisiipi
Mika Kriikku, klarinetti
Minttu Ristiniitty, viulu
Teemu Ahmaniemi, alttoviulu
Jonna Aakkula sello
mm. Bernhard Henrik Crusell: Klarinettikvartetto nro 2
Liput 10 / 8 euroa sisältäen lounaan

19.00 Sorgemusik
Turun tuomiokirkko
Kamariorkesteri Refugium musicum
Vokaaliyhtye Incanto
Jukka Jokitalo, kapellimestari
Hilkka Ylinärä & Pia Perola, sopraano
Martti Anttila, tenori
Jaakko Kerola, baritoni
Arvo Pärt: Sieben Magnificat-Antiphonen
Joseph Martin Kraus: Begravningskantat över Gustav III
Liput 15 / 12 / 8 euroa

PERJANTAI 13.7.

13.00 Lounaskonsertti
Brinkhallin kartano, kavaljeerisiipi
Tuomas Rousi, viulu
Salla Karakorpi, piano
Johannes Brahms: Sonaatti viululle ja pianolle G-duuri
Liput 10 / 8 euroa sisältäen lounaan
 
19.00 Musiikillinen iltama – Itämeri musiikkikulttuurien välittäjänä
Brinkhallin kartano, kavaljeerisiipi
Kalevi Aho, esitelmä
Tuomas Rousi, viulu
Salla Karakorpi, piano
mm. Frederic Chopin – Dmitri Šostakovitš – Jean Sibelius
Liput 15 / 12 / 8 euroa

LAUANTAI 14.7.

12.00–18.00 Brinkhall-päivä
Brinkhallin kartano
Luennoitsijat: professori Markku Kuisma, johtaja Marjukka Porvari,
John Nurmisen säätiö dosentti Simo Laakkonen ja
Forum marinumin edustaja
Pieni Suomalainen Balettiseurue
Refugium musicumin kamariyhtyeet
Päivälippu 5 euroa (alle 12-vuotiaat ilmaiseksi)

19.00 Päätöskonsertti
Kakskerran kirkko
Kamariorkesteri Refugium musicum
Tuomas Rousi, kapellimestari
Annaleena Puhto, huilu
Hugo Alfvén: Elegia sarjasta Kustaa II Adolf (1897)
Carl Nielsen: Huilukonsertto (1926)
Pēteris Vasks: Cantabile (1979)
Uuno Klami: Sarja pienelle orkesterille (1946)
Liput 15 / 12 / 8 euroa
 
*  *  *  *

 

LIVE-ROOLIPELINÄYTELMÄ BRINKHALLIN KARTANOSSA 22.7.2012 KLO 15.00-19.30


"Eilen yöllä kuulin ääniä viljavarastosta ja näin sieltä hiipivän
ulos kartanon rouvan tyttären, tukka sekaisin ja tuntemattoman
herrasmiehen kanssa."

"Älkää kertoko tästä kellekään, mutta minä saan jatkuvasti salaiselta
ihailijalta kirjeitä. Karkasin näihin juhliin mieheltäni. Hän ei
ikimaailmassa olisi päästänyt minua tänne."

"Kuinka Anna Adolfina uskaltaa tarjota meille kahvia? Minä en koske
moisiin laittomuuksiin enkä sorru paheisiin."

Brinkhallin kartanon puutarhajuhlissa käy supinaa ja suhinaa, kun rouva
Anna Adolfina Bonsdorff kutsuu ystävänsä kartanoon seurustelemaan ja
viettämään viihtyisää piknikkiä sunnuntai-iltana 22.7.1796. Tarjolla on
pikkuleipiä ja salassa säilytettyä nautintoainetta: kahvia. Iltaa säestetään
viulukonsertoilla sekä rouvan ja tyttären lauluilla. Kartanon rouva viihdyttää
seuruetta myös opettamalla heille uuden hovitanssin. Mahdollisen sateen
sattuessa juhlat siirtyvät kartanon sisätiloihin.

Brinkhallin kartanosta saa halutessaan vuokrata itselleen mieluisan asun
puutarhajuhliin 20 eurolla. Olet tervetullut juhliin toki myös vapaassa
valitsemassasi asussa.

Kaikille osallistujille jaetaan paikan päällä roolipelikortit, jossa ilmenee
mm. roolin historiaa, sosiaalinen status ja roolihahmon päämäärä juhlissa.
Osa rooleista perustuu tositapahtumiin Bonsdorffien sukuhistoriassa.
Roolipelikortti herättää mielikuvituksen ja virittää mielen vuoteen 1796.
Roolia voi kuitenkin luovasti muokata itselleen mieluisaksi. Näytellä ei
tarvitse osata. Riittää kun leikkii mukana aktiivisesti, taikka sitten
enemmän sivusta seuraten.

Anna Adolfina Bonsdorffin roolissa: Heini Vahtera.
Anna Katharina Bonsdorffin roolissa: Ulriikka Auvinen

Sunnuntaina 22.7.2012 klo 15.00-19.30

Lippuhinta:12e/10e/lapset ilmaiseksi.
Vapaaehtoinen pukuvuokra 20e.

Ilmoittautuminen 19.7. mennessä: heini.vahtera(a)gmail.com

Sama tapahtuma järjestetään mahdollisesti myöhemmin uudelleen kysynnän mukaan.

Lisätietoja: heini.vahtera(a)gmail.com/ 040-9614992
 

*  *  *  *

Systrar hören min musik 11.8.2012 klo 15
 
Carl Michael Bellmanin (1740-1795) lauluja esitettyinä aikansa
tyyliin mukaisesti. Musiikki ja muusikot nousevat selkeästi esiin
Bellmanin runoudessa. Juuri heidän avullaan antaudumme hetken
nautinnoille ja he johdattelevat meidät Bacchuksen ja Fröjan valtakuntaan.
Olemme tarttuneet tähän ja esityksessämme voi kuulla kaupunginvirtuoosi
Bergin huilunsoittoa tai Movitsin selloa Cajsa Liisan sängyn äärellä.
Laulujen välissä kuullaan myös osia ruotsalaisen säveltäjän
Johan Helmich Romanin (1594-1758) sonaatista huilulle ja bassocontinuolle.
Konsertti on kevyesti dramatisoitu ja esitetään kauttaaltaan ruotsiksi;
suomenkieliset huomiodaan kuitenkin juonnossa, joka johdattelee kuulijat
Bellmanin maailmaan ja aikakauteen mm. aikalaisanekdoottien avulla,
myös pari laulua saatetaan esittää suomennoksina.

Pentti Hildén laulu ja luuttu
Pauliina Fred traversohuilu ja rumpu
Markus Pelli barokkisello

Kahvio on auki väliajalla.

Sisäänpääsy 15€, ohjelmat/liput tuntia ennen ovelta.
Liput voi myös varata ennalta internetin kautta:
brinkhall(a)kulttuuriperinto.fi tai puhelimitse 044 0940048
 
Ks. konsertin juliste tästä.
 

*  *  *  *

BRINKHALLIN KARTANON KESÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET
26.8.2012 KL0 11-16


Brinkhallin kesäkausi päättyy iloisissa merkeissä, kun kartanon
tilat valtaavat sirkustaiteilijat sekä perinnejousiampujat.

Sirkusryhmä Ihmetys on valmistanut koko perheelle suunnatun
sirkuses